Kivien muisto hiersi heidän identiteettejään. Heidän täytyi odottaa sopivan uuden jumalan ilmestymistä. Sellaisen, joka maltillisesti muovailisi heille juuri ne eläimet, jotka heille sopisivat. Ei liian isoja ja voimakkaita, ei liian pieniä ja heiveröisiä, ei vihaisia, ei sapelihampaisia, ei liian ovelia, ei vallanhaluisia, ei liian säikkyjä ja huomaamattomia vaan toivoa herättäviä, säyseitä sävyisiä eläimiä. (9)ja tältä:
Kerääjällä on jokin hahmo, hän on liikahtanut mittayksikön tai kaksi. Hänen päässään on sulkasadon aiheuttama aukeama ja hänen jalkateränsä haarautuvat räpylämäisiksi, hänen solisluunsa yhtyvät toivomusluuksi.
Hän silmäilee kaikkea samalla tavalla kuin Prypjatia vanhasta kuvaputkitelevisiosta: hän näkee varpusten silmissä pölyn leimahduksen. (76)Pölyn historiassa on sellaista pehmeää ja vuodevaatemaista, johon haluaisin vain jäädä makoilemaan. Sillä on varmaan jotakin tekemistä kirjan eliömuotoja ja olemisen tapoja tasapäistävän ja erikoisuuksia normalisoivan, rauhallisen kerronnan kanssa. Pidän saduista ja kaikenlaisista syntymyyteistä ja Pölyn historiassa on ehkä niitäkin. Kirja tuo mieleen myös Italo Calvinon Kosmokomiikkaa-teoksen (Tammi 1969). Molemmissa ollaan mahdottomissa tiloissa: historian ulkopuolella, liikaa menneisyydestä ja tulevaisuudesta tietävänä sivustakatsojana.
En tunne oloani kovin analyyttiseksi Pölyn historian seurassa. Lukeminen ennemminkin raukaisee. Se hellyyttää mut esim. seuraavalla:
Se on pöhnäinen ja puolisokea, korvissa vuosituhansien vaikut, mutta sen perimään koodattu vaisto on virkeä ja utelias. Sen hartain toive on päätyä mikroskoopin alle, olla hengästyttävän pieni ja suuri. (40)Mä hyväksyn tän kirjan maailman, eikä mulla ole paljon vastaansanomista. Jos nyt muutama juttu: Pölyn historiassa on listoja, ja välillä ne listat tuntuu liiallisilta tai itsetarkoituksellisilta tai ei-niin-freeseiltä ideoilta. Hämmennyin myös esimerkiksi skeittaavista nuorisolaisista ja Amerikka-jutuista. Jokin niissä mua ärsytti, jokin naiivius tai se, etteivät ne oikeastaan ole mitään itsessään vaan pelkästään edustavat sitä. Ne ovat jonkin muun kuva. Toisaalta ne toi kirjaan vaihtelua ja tietynlaista pulp-estetiikkaa tai jotain halvalla tehtyä. Mulle tuli mieleen Stephen King sekä Suomessa 1990-luvulla julkaistut amerikkalaiset kauhunovelliantologiat. Että antaa olla, mä nielen Pölyn historian melkein kokonaisena, ja olen loppuillan ihan heltynyt.
Veera Antsalo: Pölyn historia
Teos 2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti